Kipinä syttyi uudelleen

Aloitin ratsastuksen uudelleen 33-vuotiaana noin 16 vuoden tauon jälkeen. Kynnys ratsastusharrastuksen uudelleen aloitukseen oli suuri, sillä suhtauduin jo nuorena ratsastukseen ja itseni kehittämiseen hyvin kunnianhimoisesti ja kriittisesti.

Kävin aluksi muutamien opettajien tunneilla, mutta en saanut onnistumisen kokemuksia liittyen kehitykseeni ratsastajana. Kehoni oli jännittynyt, lihaskipuja tuntui väärissä paikoissa enkä nauttinut ratsastuksesta, vaikka sainkin hevosen kulkemaan  ajoittain oikein.

Pettymys oli suuri, ja ajattelin jo lopettaa itseni kehittämisen ratsastajana ja tyytyä köpöttelemään jollain kevyempää liikuntaa kaipaavalla hevosella, kunnes pääsin osallistumaan Mian tunnille.

Vuosien tauon jälkeen olen taas saanut kipinän takaisin ratsastajana. Mian avulla istuntani on kehittynyt selkeästi parempaan suuntaan ja opin käyttämään kehoani toisaalta rennommin (hartiat, kädet, jalat) ja toisaalta tiukemmin sekä tehokkaammin (vatsalihakset, pohkeet).

Opettajana Mia on kannustava, positiivinen ja vaativa. Mian tunnilla voi hyvin olla eritasoisia ratsastajia, sillä Mia katsoo ratsukoita yksilöllisesti ja osaa vaatia jokaisen kehitystasoon nähden uusi asioita, ja vielä täysin sujuvasti vähintään kolmella eri kielellä. Opettajana Mia haastaa ratsastajan miettimään itse aktiivisesti ratsastustaan.

Sydämelläni kiitän Miaa hänen jokaisesta minulle pitämästään tunnista ja odotan innolla seuraavia!

Lotta Kovanen, Espoo

Lotta Kovanen
Lotta Kovanen