Valmentaja, josta löytyy kaikki samasta paketista!

Mia on hyvin kokonaisvaltainen valmentaja, jossa yhdistyy äärimmäisen tarkka silmä, erinomaiset hevosmiestaidot sekä kyky valmentaa ratsukkoa tavoitteellisesti sekä este- että koulupuolella. Hän uskaltaa kyseenalaistaa vanhoja ratsastuksen oppeja, uskomuksia ja käsityksiä – katsoa asioita uudesta perspektiivistä, mutta myös havainnoida ja perustella hyvin kantansa. Kiehtovinta hänen näkemyksessään ovat taustalla olevat biomekaniikan ajatukset, jotka tekevät ratsastuksesta tunnetta, eikä vain mekaanista suorittamista hevosen kanssa.

Tehokkaat ja hyvin mieleenpainuvat mielikuvaharjoitukset ovat auttaneet kotiharjoittelussa ja vaikka välimatkaa on 300 km, on apu tarvittaessa ollut yhden puhelinsoiton tai sähköpostin päässä! Miasta onkin ollut todella iso apu omien kisaratojen tulkinnassa ja olen oppinut analysoimaan omaa ratsastusta ja hevosta ihan uudella tavalla sekä saanut hyviä vinkkejä tulevia suorituksia varten. Mia on osannut antaa erinomaisia työkaluja istunnan haasteisiin myös esteratsastuksen puolella, jossa harvemmin otetaan niin hyvin kantaa ratsastajan istunnan vaikutukseen hypyssä tai lähdetään ratkaisemaan ongelmia sitä kautta.

Suosittelen Miaa erityisesti tavoitteellisille ratsukoille, jotka haluavat oppia ja kehittyä sekä ovat valmiita tekemään ahkerasti töitä menestyksensä eteen, sillä tällä reseptillä kehittyy varmasti!

Laura Turunen
Tavoitteellinen senioriratsastaja ja kilpailija

Laura Turunen
Laura Turunen