
Nuori esteratsastaja
Mia on loistava valmentaja, joka on todella syventynyt haasteisiimme. Opetuksessaan Mia keskittyy erityisesti istunnan vaikutukseen, ja hevoseni Zippe kulkee nykyään rennommin ja on muutenkin tyytyväisempi.
Mialla on lukuisia tyytyväisiä ja pitkäaikaisia asiakkaita, joista muutamien kokemuksia voit lukea tältä sivulta.
Mia on loistava valmentaja, joka on todella syventynyt haasteisiimme. Opetuksessaan Mia keskittyy erityisesti istunnan vaikutukseen, ja hevoseni Zippe kulkee nykyään rennommin ja on muutenkin tyytyväisempi.
Olin ratsastuksellisesti vaiheessa, jossa tarvitsin jotain uutta ja erilaista. Mia nosti fyysisen valmentautumisen rinnalle henkisen valmentautumisen tärkeyden. Tästä sain paljon apua ja uutta inspiraatiota lähteä kohtamaan uusia haasteita.
Leena osti hevosensa Kaapin, kun se oli 3-vuotias ja satulaan totutettu. Ongelmaksi muodostui se, että parin ravikierroksen jälkeen Kaappi lähti ihan käsistä ja saattoi laukata 10 minuuttia putkeen
Ostin nyt 10-vuotiaan lipizza-ruunani Granitin lokakuussa 2012. Granit oli siihen asti ollut ori ja vietellyt päiviään lähinnä pustalla orilaumassa kirmaillen. Hänelle oli peruskoulutettu asiat nuorempana
Tutustuin Miaan ensimmäistä kertaa onnekkaan sattuman kautta muutama vuosi sitten, kun tallilla, jossa minun ja mieheni hevonen asui, vapautui paikka hänen valmennuksessaan. Tuolloin en vielä
Lastensaannin jälkeen palasin hevostelun pariin vuokrahevosen kanssa. Olin ratsastanut reilut kymmenen vuotta ja koin, että halusin ratsastaa itsekseni. Hiljalleen alkoi kuitenkin tuntua, että haluaisin oppia
Aloitin ratsastuksen vasta 33-vuotiaana vuonna 2009. Minulla oli onni päästä Mian oppiin jo ensimmäisen ratsastusvuoteni aikana. Mian tarkka silmä ja oivaltavat neuvot auttoivat luomaan pohjan
Aloitin ratsastuksen uudelleen 33-vuotiaana noin 16 vuoden tauon jälkeen. Kynnys ratsastusharrastuksen uudelleen aloitukseen oli suuri, sillä suhtauduin jo nuorena ratsastukseen ja itseni kehittämiseen hyvin kunnianhimoisesti ja
Mia on hyvin kokonaisvaltainen valmentaja, jossa yhdistyy äärimmäisen tarkka silmä, erinomaiset hevosmiestaidot sekä kyky valmentaa ratsukkoa tavoitteellisesti sekä este- että koulupuolella. Hän uskaltaa kyseenalaistaa vanhoja
Mia on valmentanut minua ja ponejani kohta neljän vuoden ajan. Tällä hetkellä kisaan ponini Hectorin kanssa aluetasolla melko hyvillä tuloksilla. Matkalle on mahtunut myös hankalia
Olen käynyt Mian tunneilla jo useamman vuoden ajan. Ratsastajana olen hieman varovainen, mutta Mia on loistavalla psykologisella silmällään onnistuneesti pönkittänyt itseluottamustani. Rajoja on välillä hieman
Tarvitsin kesällä 2012 pidemmän työreissun ajaksi hevoselleni paikan, jossa siitä otetaan täysi vastuu niin liikutuksen kuin hoidonkin puolesta, ja päädyin muutaman ratsuttajan tavattuani Miaan. Hevoseni
Otin Miaan yhteyttä, kun tyttäreni kanssa kaipasimme apua ratsastukseen. Meillä molemmilla oli ongelmia istunnan ja hevosen hallinnan kanssa. Omassa istunnassani oli paljon korjattavaa; huono ryhti, jännittyneet
Vein 15-vuotiaan, pahasti ruostuneen hevoseni raskauteni ajaksi Mialle ratsastettavaksi, ja päivääkään ei päätöstäni ole tarvinnut katua. Hevonen oli vietäessä huonossa lihaskunnossa, vino, heitti kieltään ja ratsastettavuus oli